Valmis valtuustoon.
Salo 2009 tarvitsee uudenlaista luovuutta, energiaa, avoimuutta ja ennakkoluulottomuutta. Äänestämällä nuorta aktiivia mahdollistat monipuolisen valtuuston syntymisen. Erilaisia persoonia tarvitaan päätöksentekoon - monipuolisuus on koko kaupungin yhteinen etu.
Olen valmis neljän vuoden intensiivisiin talkoisiin. Haluan tehdä työtä yhteisen kotipaikkamme puolesta inhimillisillä arvoilla. Tahdon olla mukana tekemässä Salosta entistä paremman paikan elää, leikkiä, kasvaa, opiskella, tehdä työtä, viettää eläkepäiviä!
Nuorella energialla, sydämellä.
Olen Salolainen 23-vuotias musiikkipedagogi ja Salon Kokoomuksen Nuoret ry:n puheenjohtaja. Kuulun myös Salon Kokoomuksen kunnallisjärjestön hallitukseen, ja olen kuluneen vuoden toiminut Salon kulttuurilautakunnan varajäsenenä.
Työskentelen tällä hetkellä musiikinopettajana Moision koulussa. Harrastan musiikin (sello, piano, laulu) lisäksi aktiivista järjestötoimintaa Kokoomuksessa, ja käyn erilaisilla ryhmäliikuntatunneilla. Teen myös opintoja Turun avoimessa yliopistossa. Perheen, poikaystävän ja läheisen tyttöporukan kanssa vietetty aika on paras rentotumiskeino kiireisen arjen vastapainona. Myös matkustelu on rikastuttavaa ja avartavaa.
Vaaleissa tärkeitä teemojani ovat peruskoulutuksen laatu, nuorten ja lapsiperheiden asiat, kulttuurin ja urheiluharrastusten mahdollistaminen sekä ympäristökysymykset.
Uusi Salo kaipaa päättäjien joukkoon myös nuorta energiaa. Avoimuuteni, luovuuteni, yhteistyökykyni, esiintymistaitoni ja sosiaalisuuteni ovat vahvuuksiani näissä vaaleissa. Politiikka on yhteistyötä yli puoluerajojen.
"Teot ovat kauneinta puhetta, eiköhän ryhdyttäisi hommiin?"
-Annika- |